keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Irrallisia ajatuksia

Oon tässä viikon sisään kirjoitellut ylös pieniä ajatuksia ja jostain syystä iski tarve koota kolme niistä tähän yhteen postaukseen. Kolme kappaletta, jotka eivät mitenkään liity toisiinsa.

Oon vaihdon aikana alkanut tuntea viikko viikolta aina vain vahvempaa sielujen yhteyttä 15-vuotiaan itseni kanssa. Pukeudun taas mieluiten mustaan. Ostin alennusmyynneistä täydellisen puna-mustan flanellipaidan. Eilen kuuntelin Emilie Autumnia, parasta on kun osaa biisit edelleen ulkoa. Oon alkanut tykätä runoista taas vähän. Mieleni tekee leikkauttaa sivusiili ja ottaa septum-lävistys. Saatoin siis olla kymmenisen vuotta sitten jollain tasolla ihan oikeilla jäljillä, mutta liian epävarma. Nykyään osaan ehkä myös toteuttaa itseäni fiksummin. Fiksumman näköisesti, vähemmän nolosti ja vähemmän elitistisesti: "one foot in the darkness and the other one in a hello kitty roller skate".

Selailin yhtenä päivänä Tumblria ja blogeja ja aivan tyhjästä päähäni pälkähti ajatus: hitsi miten paljon tästä maailmasta löytyy hienoja tyyppejä, joilla on hienoja ajatuksia ja jotka tekee hienoja juttuja. Enkä nyt tarkoita ainoastaan jotain ison skaalan maailman pelastusta, vaan semmoisia arkisia hommeleita. Oon aivan äärimmäisen onnekas, koska mun kaveripiirikin on täynnä näitä ihmisiä. Lahjakkaita, inspiroivia, hauskoja, viisaita, kannustavia, empaattisia ja ymmärtäväisiä ihmisiä. Joku joka näkee vähän vaivaa saadakseen toiselle hyvän mielen. Joku joka sanoo kehut ääneen. Joku joka sanoo asiat suoraan. Joku jonka näkemisen jälkeen on aina hymy kasvoilla. Joku jonka ansiosta haluaisin itekin olla viisaampi ja parempi. Lukemattomasti ihmisiä, jotka eivät edes hahmota omaa hienouttaan ja huikeuttaan.

Oon tällä viikolla tappanut useiden minuuttien edestä aikaa katsomalla tubettajia/vloggaajia. Ja muhun iski pieni himo tehdä itsekin videoita. Videoiden editoiminen on hauskaa (mitä mulla nyt on kokemusta siitä) ja aina kun näen jonkun tekevän jotain hienoa, haluan kokeilla itsekin. Mutta mulla tuli myös jotenkin vanha olo kun seikkailin kanavalta toiselle. Kymmenen vuotta nuorempia ihmisiä, joilla on kanavallaan joku useampi kymmenentuhatta tilaajaa. Hui.

Semmoisia hommeleita tähän väliin.

2 kommenttia:

  1. Ehdottomasti septum ja muut! Ulkonäkökokeiluissa ei häviä koskaan mitään : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan tuo. :D Täytynee alkaa metsästämään hyvää lävistäjää kunhan selviän Suomeen.

      Poista